Tutustuimme toisiimme ala-asteella ja olimme samalla luokalla aina peruskoulun viimeiselle luokalle asti, jonka jälkeen Anni meni lukioon (valmistui 2006) ja Sanna ties minne. Yhteyttä olemme kuitenkin pitäneet senkin jälkeen, eikä ajatusmaailmatkaan ole niin kovasti vuosien varrella muuttuneet, etteikö yhteistä säveltä löytyisi, etenkin kun mielenkiinnonkohteetkin ovat samankaltaisia.
Sanna Hokkanen on syntynyt 26.06.1987 ja aloittanut ratsastamisen v. 1995 Korttajärven ratsutallilla Jyväskylän maalaiskunnassa (nyk. Ratsutalli Piruetti Ky). Entisiä hoitohevosia eri talleilta ovat mm. lv-t Timpek Evely, lv-t Dean Barbie, russ-t Xanthippa, lv-r Aadolf W, pv-r Remington EST, ox-t Sehrezad ox, rp-t Morning Dornika ja sh-t Hertta Leidi. Nyt hoitaa Piruetilla sh-ruuna Velho-Wiljamia (alkaen 26.08.2007), pitää nappuloita samaisella tallilla sekä käy kahdesti viikossa ratsastustunnilla. Hevosten lisäksi harrastaa mm. irccaamista ja animea ja mangaa (joista innostui joskus v. 2002). Voisi sanoa, että on melkeinpä kaikkiruokainen (poislukien shoujo) em. suhteen. Opiskelee kaksoistutkinnossa av-viestintää (alk. v. 2006), jota ennen on käynyt töissä ja yrittänyt keksiä itselleen sopivaa alaa..
Anni Lehto on syntynyt 04.11.1987 ja aloittanut ratsastamisen v. 1996 Korttajärven ratsutallilla. Kaikenkaikkiaan hevosharrastuksessa entisiä hoitohevosia ovat mm. lv-t Histamin, lv-r Supersonic, lv-t Dean Barbie, russ-t Xanthippa, til-t Zukker, rp-t Morning Dornika ja lv-r Aadolf W. Nykyisin käy hoitamassa Piruetilla til-r Indiana IV:tä (26.08.2007 alkaen) ja tunneilla samaisella tallilla. Hevos- ja valokuvausharrastuksen lisäksi Anni mm. ylläpitää Hopeanuolisivuja os. meteorgin.net, katsoo animea ja lukee mangaa jne.
Jos tuntuu, ettei yo. ole tarpeeksi informaatiota meistä, niin voitte tutustua meihin tarkemmin sähköpostitse tai vaikka messengerin tms. välityksellä (löytyvät esim. etusivulta).
Copying from these pages is strictly prohibited! Photos are not allowed to be used in SIM-games.
